Florida II - Key West ja Miami Beach

Ajomatka Key Westiin oli todella kaunis, saaret ja sillat vain vaihtelivat. Välillä pysähdyimme ottamaan valokuvia/vessaan/ostamaan karkkia/juotavaa, mutta siltikin ajomatkan pituus yllätti. Kartalla matka näytti lyhyemmältä.

"Key West on kaupunki ja samanniminen saari Monroe Countyssa, joka kuuluu Floridan osavaltioon. Key Westissä sijaitsee myös Yhdysvaltojen eteläisin piste mantereella ja Florida Keysin läntisin paikka. Kaupungin asukasluku on 25 478 (2000^[1]). Kaupunki on 207 km lounaaseen Miamista ja 170 km koilliseen Havannasta, Kuubasta."
-Wikipedia

Rogue ja Jonski :)

See u later alligator :D

Vaihdoimme välillä kuskia, ja Johanna päästi Maijan rattiin. Radiosta kuuntelimme espanjankielistä kanavaa, jonka latimorytmeihin olimme jo aiemmin Johannan kanssa tottuneet. Perjantai-iltapäivä autossa oli täynnä odotusta... Koko viikko oli ollut täynnä toimintaa ja aktiviteetteja ja nyt selkeänä suunnitelmana olikin vaihtaa kunnolla vapaalle. :)

Chaufför nro 2 :D

Takapenkin apinat <3



Matkalla Key Westiin...

Majoituimme Key Westissä Banana Bay Resortissa, josta saimme huoneen neljälle noin 110 eurolla. Eipä nyt mitenkään ihmeellinen huone, mutta vastasi tarpeitamme. Kaksi leveää sänkyä, ilmastointi ja tilava kylpyhuone. Eniten täällä nautimme takapihan allasalueesta porealtaineen.
Kyselimme vinkkejä respan kivalta työntekijältä ruokapaikkojen suhteen ja kuulimme, että pääkadulla on paljon kivoja illanviettopaikkoja. Matkaa oli ehkä 1-2km, mutta enää ei tehnyt mieli sniiduilla, joten otimme taksin. :)
Seurasimme rannassa jonkun aikaa katutaiteilijoita, kunnes suuntasimme syömään.



Hotellin altaalla Key Westissä...



Ihastuttavat naiset valmiina illanviettoon <3

 



Key West tuntui meistä selkeältä lomakohteelta myös jenkkiväestölle. Viikonloppu oli alkamaisillaan, joten ehkä senkin vuoksi liikkeellä oli paljon ihmisiä. Näimme monen monta polttariseuruetta - saimme kaikki ilmaiset drinkit kun eräskin bestman nakitti meidät tanssittamaan tulevaa sulhasta. Ilta oli suunnattoman hauska, ilma kaunis ja ihmiset mukavia. Valitettavasti meillä ei ollut aikaa nauttia Key Westin tunnelmasta sen kauempaa. Seuraavana päivänä vietimme vielä tovin rannalla, mutta pian suuntasimme jo takaisin kohti Miamia.

Matkalla tajusimme, että meidän pitääkin palauttaa vuokra-auto jo samana päivänä eikä seuraavana, kuten olimme koko ajan kuvitelleet. Pienten selvittelyjen ja yhden puhelinsoiton jälkeen saimme kuitenkin pari tuntia lisäaikaa ilmaiseksi ja ajoimme auton ensin hotellimme eteen, jossa tyhjensimme Roguen tavaroistamme. Tämän jälkeen Johanna ja Maija lähtivät palauttamaan autoa lentokentän vuokrauspisteeseen, joka oli ainoana enää auki. Maikun ja mukavan hotellipojan avustuksella saimme kaikki tavaramme roudattua yläkertaan huoneeseemme.

Hotellimme Chesterfield sijaitsi hyvällä paikalla Collins avenuella, art deco alueella. Vain korttelin päässä oli ocean drive ja ranta. Hotellilla oli kattoterassi ja poreallas, mutta ainakaan me emme saaneet allasta toimimaan. Toisena miinuksena hotellissa oli avainkortit, jotka olivat jatkuvasti epäkunnossa. Jaoimme jälleen nelistään yhden huoneen, kun kahteen sänkyyn mahtui vallan hyvin kaksi ihmistä nukkumaan. Kolmelta yöltä hintaa tuli about 330€, eli 27,5€ per yö per naama.

Maininnan arvoisena koen myös Burgerfi-ruokapaikan. Kävimme lopulta paikassa kahtena iltana peräkkäin, koska paikka vaan oli niin mieletön. Missään muualla en ole nähnyt tarjousta "Ota kaksi lasia viiniä, saat lopun pullon kaupan päälle" tai "Ota kaksi olutta, saat toiset kaksi olutta kaupan päälle". Lisäksi saimme ilmaiseksi jäätelöannokset, vaikka se tarjous oli jo vanhentunut. Ranskalaiset perunat olivat niin suuret, että yhdestä satsista olisi syönyt pieni perhe. Myös hampurilaiset olivat todella maukkaita.

Ihastuttavat naiset nälkäisinä :D

Vaikka Miami Beachilla meillä oli todella hauskaa, shoppailimme, kävimme iltaisin tanssimassa Mango´s tropical cafeessa ja Clevelander baarissa, tapasimme hauskoja ihmisiä ja nautimme hyvästä (roska)ruuasta, ei Miami siltikään jäänyt mieleeni upeana paikkana, jonne olisi pakko päästä takaisin. Toisin kuin moni muu paikka reissun aikana. Ehkä ilmassa oli jo reissuväsymystä. Ehkä tieto siitä, että oma sänky odotti enää muutaman yön päässä sai aikaan sen, ettei jaksanut enää innostua niin lujaa, tutkia eri mahdollisuuksia. Pikku-Havannakin jäi kokematta, joka vähän harmittaa.
Vaikka olihan meillä silti ihan hulvattoman hauskaa. Ehkä hämmentävin kokemus oli visiitti homobaariin twerkkauskisan houkuttelemina. Lopulta kisa jäi näkemättä, koska emme vain kyenneet olemaan baarissa kauemmin. :D
Sää oli valitettavasti muuttunut hieman epävakaiseksi Key Westistä lähtömme jälkeen, joten emme saaneet kovasti enää nauttia auringosta, mutta tämä ei meitä suuresti harmittanut.

Baywatch-koppi Miami Beachilla :)



Burgerfi, ehkä paras hampurilaispaikka ikinä! <3

Miami :)
 

Ja sitten koitti viimeisten pakkaamisten hetki. Paljon olin jo matkan varrella heittänyt tavaraa pois, rikkoontuneita ja nuhjaantuneita vaatteita lähinnä. Siltikin olin varsin hämmästynyt siitä, ettei rinkkani painanut kuin 17kg. Eikä käsimatkatavaroitakaan ollut suhteettoman paljon.





5kk jälkeen kaikki tavarat mahtuivat näin pieneen tilaan!

Maikku ja Maija menivät eri lennoilla, minulla ja Johannalla oli yhteiset lennot. Lentomme kuitenkin myöhästyi teknisten vikojen takia pari tuntia, jonka vuoksi emme ehtineet Lontoossa jatkolennollemme. Jouduimme odottelemaan Heathrowlla kuusi ylimääräistä tuntia, jossa treffasimme vielä uudelleen Maikun kanssa. Lontoossa alkoi toden totta reissuväsymys jo tuntua. Jo melkein kotona, muttei kuitenkaan. Minun oli tarkoitus mennä töihin heti seuraavana päivänä, mutta soitin Heathrowlta töihin ja totesin, ettei minusta ehkä ihan ole töihintulijaksi, kun olisin kotona vasta aamuyön tunteina.
Odotellessamme lentokentällä saimme onneksi syödä British airwaysin piikkiin. Ja saimmepa vielä ostettua viimeisetkin tuliaiset.

World traveller valmiina kotimatkaan...

Ja kun vihdosta viimein saavuimme Helsinki-Vantaan lentokentälle kesäkuun neljäntenä klo 23 illalla, oli minua vastassa ihana yllätys. Ei tarvinnut lähteä yksin bussilla Raumalle, vaan lennon myöhästymisestä huolimatta vastaanottokomitea oli paikalla! Hiukan taisi tulla tippa linssiin. :)


Ihana tervetuliaiskomitea <3

Ja tietenkään rinkkamme eivät saapuneet samalla lennolla, vaan ne toimitettiin kotiin viikkoa myöhemmin. Mutta loppu hyvin kaikki hyvin. Useaa tuhatta euroa köyhempänä, 5 kuukautta vanhempana, miljoona kokemusta rikkaampana ja monta uutta ystävää hankkineena tuntui hyvältä palata kotiin. Aika aikansa kutakin.

Mutta nyt, kun marraskuun lopussa kirjoittelen tätä viimeistä tekstiä ja kotiinpaluustakin on oikeasti jo puolisen vuotta, kuulostaa uusi reissu jo varsin kiehtovalta. Teen nyt muutaman viikon päästä pikavisiitin Saksaan Marionia (kts. blogipäivitys Huikea Sydney helmikuulta) moikkaamaan. Ja vaikka jo ilmoittauduin entisten kurssikaverieni kurssimatkalle Kuubaan helmikuussa, sen sentään jo peruin. Mutta ehkäpä pääsiäislomalla sitten taas jonnekin, kuka tietää. :)



Florida I - West Palm Beach, Disneyworld ja "hieman" shoppailua ;D

Pitkän reissuni viimeinen etappi, Florida oli käsillä. Saavuimme Johannan kanssa hyvissä ajoin sunnuntaiaamuna 25.5. Miamin lentokentälle. Sen suuremmitta kommelluksitta pääsimme tullitarkastuksesta läpi. Ja kukaan ei tosiaan kysynyt sitä ESTAa täällä, elektroninen lupa kuitenkin kyseessä.

Jätimme rinkkamme lentokentälle säilytykseen ja otimme bussin Miami beachille. Kiertelimme kauppoja, ja etsimme epätoivoisesti ravintolaa/baaria, joka näyttäisi jääkiekon MM-finaalin, siellä kun oli Suomikin pelaamassa. Edes 200 urheilukanavaa näyttävä sporttibaari ei peliä näyttänyt ja olimme jo täysin luovuttaneet. Sitten sattumalta kuljimme yhden kuppilan ohi, jossa pari vaaleatukkaista naista terassilla tuijottivat tv-ruutua, josta tuli jääkiekkoa. Äkkiä tajuttiin, että hei tässähän tätä nyt tulisi! Lätkän MM-finaalia! Ja eikös nämä vaaleaveriköt olleet myös Suomesta. Jämähdimmekin siihen seuraaviksi pariksi tunniksi ja oli rattoisaa. Tosin vielä mukavampaa olisi ollut jos Suomi olisi voittanut...

Pelin jälkeen suuntasimme takaisin lentokentälle, sillä reissuni viimeiseksi kymmeneksi päiväksi olin saamassa mukaani kaksi uutta suomalaisvahvistusta, Maijan ja Maikun! Pienen etsimisen jälkeen vihdoin yhytimme nämä ihastuttavat naiset ja suuntasimme autovuokraamoon. Maija oli ystävällisesti varannut auton meille jo etukäteen, joten hommat sujuivat suuremmitta ongelmitta. Viikon autovuokra oli 200€, joka neljälle jaettuna on varsin kohtuullinen hinta.

Lähdimme ajelemaan kohti West Palm Beachia, josta olimme saaneet Maikun ystävältä käyttöömme varsin mukavan 3h+k+2kph asunnon sopuhintaan. Teimme kierroksen läheisessä supermarketissa ja sitten unta palloon. Seuraavana päivänä ihmisiä oli todella paljon liikkeellä, koska päivä oli toukokuun viimeinen maanantai eli Memorial Day. Tämä on jenkkilässä yleinen vapaapäivä ja monien muiden tavoin mekin suuntasimme rannalle. Raivoisan etsiskelyn, kiertelyn ja muutaman kirosanan jälkeen saimme löysimme parkkipaikan. Vietimme mukavan löysän päivän rannalla aurinkoa palvoen ja Atlantin tyrskyissä lilluen.
 

Two Drunken Goats -ravintolassa lounaalla

"Kato Pete, ilman käsiä!"

 

Illalla kokkailimme (tai no lähinnä Maikku kokkasi ja me muut söimme) kämpällä ja suunnittelimme seuraavien päivien ohjelmaa. Seuraavana päivänä päätimme herätä aikaisin ja lähteä ajamaan Orlandoon Disneyworldiin.
 

"Walt Disney World Floridassa on maailman suurin teemamaailma, sen pinta-ala on noin 120 neliökilometriä ja se sijaitsee noin 32 kilometriä Orlandosta lounaaseen. Teemamaailma koostuu useammasta teema-alueesta. Walt Disney World avattiin 1. lokakuuta 1971.

WDW on alueena yli 25000 hehtaaria tai 43 neliömailia. Se on kaksi kertaa isompi kuin Manhattan ja 60 kertaa Monacon kokoinen. Alueella on 4 elämyspuistoa, 2 vesipuistoa, 34 hotellia, leirintäalue ja yli 100 ravintolaa, ostoskeskus, luonnonsuojelualue sekä useita järviä, puroja ja kanaaleja. Yleiseen liikumiseen on olemassa nelikaistasia moottoritieosuuksia, yksiraiteinen rautatie ja vesibusseja. Floridan osavaltiossa, vain Miamilla ja Jacksonvillellä on isompi bussiliikenne kuin WDW:llä. WDW:llä on yli 50 000 työntekijää, mikä tekee siitä suurimman yksittäisen työnantajan koko Yhdysvalloissa. Hahmojen, esiintyjien sekä työntekijöiden asujen pyykkiä pestään 16 000 koneellista päivittäin."

-Wikipedia

 

Matkaa West palm beachilta Orlandoon on kolmisen tuntia. Vaikka navigaattorimme ohjasi meitä aivan harhaan ensi alkuun, lopulta kuitenkin löysimme oikeaan paikkaan ja olimme perillä noin tunti avaamisajan jälkeen. Vaikka moni oli meille kehunut Disney Hollywood Studiosia, halusimme kuitenkin yksimielisesti Magic Kingdomiin, jossa voi nähdä Disneyn hahmoja sekä sen kuuluisan Tuhkimon linnan. Liput olimme ostaneet jo edellisenä iltana netistä, hintaa tuli 99$ per naama, eli noin 75€.
 

Vietimme aivan hurjan hauskan päivän ihmetellen ja ihastellen puiston suuruutta ja tottakai kiersimme myös eri huvipuistolaitteita. Fast lane lippuja sai varattua etukäteen (ilman mitään ekstramaksua), joten jonotusajat eivät venyneet liian pitkiksi. Tosin yhteen laitteeseen, edellisepäivänä avattuun Kääpiöiden louhoksissa kiertävään "junaan" jonotimme 1h45min. Huvipuisto oli auki yömyöhään asti, emmekä mekään malttaneet lähteä pois ennen kuin illalla yhdeltätoista. Paraatit olivat upeita ja ilotulitus henkeäsalpaava musiikin ja valojen kanssa.
Odottaessamme ja jännittäessämme viimeistä laskua Splash mountainissa saimme muutaman muunkin "tukillisen" (=vaunullisen) ihmisiä mukaan "We will rock you"-tyyliseen taputukseeen ja HU! HA! -huutoihin. Haha. Ja kyllähän siinä sitten lopulta kastuttiin. :D

<3

 

Pluto

Magic Kingdom!

Tarmo Karvanen ja Masi Pallopää!

Pienen merenneidon tarinaa ihmettelemässä <3

"You better kiss the girl..."

Kauhujen talon asukkeja... :D

Tuhkimon linna ja muutama duckface :D

Alkamaisillaan oleva ItkuPotkuRaivari :D

Ihanien naisten kanssa karusellissa <3

Splash mountain

Huikea valoparaati!

Tuhkimon linna valaistuna myöhään illalla

Mahtavat ilotulitukset Magic Kingdomissa

Mahtavan päivän jälkeen oli edessä vielä pitkä ajomatka takaisin majapaikkaamme West Palm Beachille. Illan myötä oli myös pieni tukkoisuus vain lisääntynyt ja ajomatka taittui iloisesti kuumeen noustessa. Onneksi sain autossa joten kuten nukuttua (tyttöjen mukaan komean kuorsauksen säestämänä).

Valitettavasti seuraava päivä meni omalta osaltani kämpällä piirrettyjä katsoen ja oloa parannellen, kun toiset menivät läheiseen vesipuistoon. Rapids Water Park oli tyttöjen mukaan varsin mahatava kokemus ilman sen pidempiä jonotuksia.
 

Seuraavana päivänä vointini oli taas vähän parempi ja suuntasimme Sawgrass Millsin megalomaaniseen ostoskeskukseen. Kyseessä on siis aivan tajuttoman kokoinen outlet-ostoskeskus. Varsinkin jenkkimerkit olivat selkeästi halvempia tuolla ja teimmekin muutamia löytöjä!
Lähes 12h myöhemmin olimme kaikki erittäin väsyneitä ja selkeästi köyhempiä. Mutta jokaisen naamalla kuitenkin loisti leveä virne, jollaisen vain massiivinen shoppailukierros voi saada aikaan.

Väsyneet mutta onnelliset :D

Räjähtänyt rinkka xD

 

5 päivää West Palm Beachin asunnossa oli takana ja seuraavana aamuna oli aika suunnata auton nokka kohti etelää ja Key Westiä, Floridan ja USA:n eteläisintä kärkeä!



Bahamas - 4 päivää rentoutumista

Hiljaiselo blogini suhteen on jatkunut nyt aika pitkään. Ja ne joita en ole Suomessa kesäkuun jälkeen tavannut, en siis toki jäänyt Kuubaan tanssimaan salsaa paikallisien Carlosten ja Alejandrojen kanssa vaan jatkoin suunnitelman mukaisesti Bahamalle. Erinäisistä syistä johtuen olin kuitenkin reissuni viimeisten parin viikon ajan liian kiireinen päivittääkseni blogia ja sen jälkeen voi syyt laittaa puhtaasti laiskuuden piikkiin. Pitkiä aikoja oli asia sopivasti lipsahtanut mielestä, kunnes mummi ystävällisesti minua asiasta muistutteli. Ja nyt, jotta saan blogini mukavasti päätökseen, kirjoittelen viimeisetkin tekstit... Ja kuten nohevimmat huomasivat, osasin tällä kertaa vaihtaa tekstin päiväyksen viime toukokuulle, vaikka oikeasti kirjoittelen tätä marraskuun lopussa...! Pahoitteluni niille, jotka ovat odottaneet tekstejäni kuin kuuta nousevaa (imartelen tässä vain itseäni, tuskinpa teitä kovin montaa on...) :)

Ja nyt, asiaan...

"Bahaman liittovaltio^[3] eli Bahama on Atlantin valtameressä sijaitseva saarivaltio. Se koostuu noin 700 saaren ketjusta, joista noin 30 on asuttua. Bahama käsittää Länsi-Intian saariston pohjoisimman saariryhmän Bahamasaaret, jota nimeä käytetään epävirallisissa yhteyksissä suomen kielessä myös itse valtiosta. Bahama sijaitsee Kuuban ja Floridan välissä. Bahaman saarivaltion kokonaispinta-ala on noin 14 000 neliökilometriä ja asukkaita on vähän yli 300 000. Saarilla käy vuosittain miljoonia turisteja, joita houkuttavat lauhkea ilmasto, hienot rannat ja kauniit metsät.
Pinta-alaltaan suurin saari on Andros lännessä. Pääkaupunki Nassau (yli 170 000 asukasta) sijaitsee Androsista itään New Providencen saarella, missä asuu noin kaksi kolmasosaa Bahaman koko väestöstä. Muita tärkeitä saaria ovat Grand Bahama pohjoisessa ja Great Inagua etelässä."
-Wikipedia

Koska laiskuuteni määrä on rajaton, kopioin tekstin suoraan wikipediasta. Me siis lensimme 21.5. Havannasta Bahaman pääkaupunki Nassauun. Maahantulotarkastuksessa saimme huutia hyvin takakireältä naiselta, koska meillä kummallakaan ei ollut tulostettuna ESTAa. Tämä on siis sähköinen maahantulolupa JENKKEIHIN. En oikein ymmärrä miksi rouva oli niin tohkeissaan, kun olimme kuitenkin vasta tulossa Bahamalle, emme suinkaan jenkkeihin. Lupasimme rouvalle, että tulostamme lapun ennen seuraavaa lentoamme ja lopulta pääsimme ulos. Varsin kummallinen episodi, koska tuo oli tasan ainut paikka jossa lappua minulta on kysytty. Lisäksi rouva tenttasi Johannaa varmaan 15 minuuttia siitä, mitä Johanna teki Miamissa aiemmin. Johannallahan oli siis vain välilasku Miamissa matkalla Meksikoon. Oli nuttura meinaan tädillä hiukan kireällä ja taisi olla hiekkaa tietyissä ruumiinonteloissa...
Ja kun täti näki minun passini, jossa oli vielä huomattavasti enemmän leimoja, ei hänelle meinannut lainkaan mennä jakeluun, ettemme olleetkaan matkustaneet yhdessä jenkeissä, vaan minä olin ollut LA:ssa jo paria kuukautta aiemmin. Huh. Siinä meinasi jo meidänkin pinna kiristyä.

Taksikuskimme Calvin, joka vei meidät lentokentältä hotellille, oli varsin omalaatuinen tapaus. Hän kertoili meille paljon Bahamasta ja esitteli paikkoja matkan varrella. Saimme hänen tietonsa ja lupasimme, että soitamme hänet viemään meidät neljän päivän jälkeen takaisin lentokentälle.
Olimme Johannan kanssa varanneet halvimman löytämämme majoituksen, joka sekin oli suhteellisen arvokas. Orchard Garden hotel & suites oli ehkä enemmän motellityylinen majoitus, mutta huoneet kuitenkin olivat siistit ja sängyt mukavat. Aamupala ei ollut mitenkään häikäisevän erikoinen, mutta kuului kuitenkin hintaan. Palvelukin pelasi, vaikka välillä laiskanoloisesti.
Hotellimme ei ollut aivan keskustassa, mutta kuitenkin kävelymatkan päässä. Paikalliset olivat pöyristyneitä kävelyhalustamme, he kulkivat itse lyhyetkin matkat autolla. Ja sen kyllä huomasi. Paikallinen väestö oli poikkeuksetta varsin ylipainoista... Vähän väliä näkyi pyöreä rouva kireissä, kirkkaan värisissä jumppavaatteissa "lenkkeilemässä". Hyötyliikunnasta tuskin olivat kuulleet...

Ensimmäisenä iltana löysimme supermarketin. Ja voi pojat, mutta me olimme onnellisia! Kuuban tarjonnan jälkeen tuntui, että olimme tulleet markettitaivaaseen. Pyörimme marketissa varmaan tunnin vain ihmetellen tavarapaljoutta! Hintataso tosin oli moninkertainen. Ruoka on Bahamalla varsin kallista, koska suurin osa on tuontitavaraa jenkeistä.

Onnellinen pieni Johanna ja kilometrin pituinen keksihylly <3

Olimme lukeneet Clifton's heritage parkista - kansallispuistosta New Providence -saaren länsirannikolla ja halusimme sinne kiertelemään. Olimme vakuuttuneita siitä, että onnistumme hankkiutumaan paikalle omatoimisesti. Kyselimme paikallisbusseista, joita olimme kaupungilla nähneet ja löysimmekin nettisivun jossa kerrottiin linjat summittaisesti ja yksi linja kulki teoriassa aina kansallispuistolle asti. Mutta käytäntö Bahamalla ei ole aivan samaa kuin "teoriassa"... Kun hypppäsimme keskustassa oikeaan bussiin ja kerroimme mihin asti haluamme, bussikuski oli varsin ihmeissään. Hän kertoi, ettei kukaan oikeasti ikinä mene sinne asti, joten eivät bussitkaan sinne tyhjinä aja. Bussilipun hinta tosin menee etäisyyden mukaan, joten kuski toki sai paremman liksan kun joutui viemään meidät sinne asti. Kaveri oli varsin hauska ja puhelias tyyppi ja lupasi tulla hakemaan meidät viideltä puiston portilta. Puisto oli lähes tyhjä, ja rannat autiot. Me Johannan kanssa nautimme täysillä snorklailusta ja auringon palvonnasta. Kävelimme myös rannalle, jossa on kuvattu joku Tappajahain jatko-osa. Kyseinen ranta ei kuitenkaan ollut mitenkään ihmeellinen, joten palasimme ensimmäiselle, autiolle rannalle.

Suht kirkasta vettä - Clifton's Heritage Park

Clifton's

Clifton's

Oltiin ainoat ihmiset tälläkin rannalla!

Puisto meni kiinni klo 17 ja olimme porteilla noin kymmentä vaille. Pikkuhiljaa puiston työntekijät alkoivat lähteä töistä ja moni kysyi tarvitsemmeko kyytiä. Teki mieli sanoa, että kyllä kiitos, mutta olimme luvanneet mukavalle bussikuskille, että olemme odottamassa häntä. Vähän alkoi jo jännittää kun varttia yli viisi viimeinenkin puiston työntekijä lähti, mutta onneksi noin viiden minuutin päästä bussi kurvasi pihaan. Olimme pelastetut! Päästyämme takaisin keskustaan olimme nälkäkuoleman partaalla. Emme tietenkään olleet tajunneet tuoda sen isompia eväitä mukanamme kansallispuistoon. Moni ravintola näytti olevan kiinni, ja olimme jo lähes toistemme kurkussa kiinni nälkäkiukun nostaessa päätään. Sitten pelastuksemme koitti Burger Kingin muodossa, ja nautimme maittavan joskin vähemmän terveellisen aterian ja elämä hymyili jälleen. Päätimme sulatella ruokaa kävelemällä noin 3km matkan takaisin hotellille rantatien kautta. Saimme jälleen useita "hulluja nuo turistit" -katseita.

Seuraavalle päivälle olimme varanneet koko päivän snorklaus- ja purjehdusreissun BarefootSailingilta. Varaaminen onnistui helposti sähköpostitse Sää oli täydellinen ja Johanna näki ensimmäiset papukaija-kalansa! Reissu maksoi 140$ per naama ja oli tosi hyvin järjestetty. Meidät tultiin hakemaan sovitusti hotelliltamme aamulla noin puoli kymmeneltä ja purjevene oli varsin hieno. Sisällä emme käyneet ollenkaan, sillä aurinko, kristallinkirkas vesi ja mukava seura piti meidät kannella. Purjehdimme pienen Rose islandin edustalle ja saimme snorklailla siellä. Osa porukasta myös ui rantaan aurinkoa palvomaan. Tämän jälkeen barbeque-tyylinen lounas maistui taivaalliselta. Ruuan jälkeen saimme vielä hetken aikaa snorklailla ja korallit ja kalat olivat varsin hienoja. Ei kuitenkaan aivan samaa tasoa kuin Hondurasissa tai Suurella Valliriutalla, mutta vesi oli monta kertaa kirkkaampaa.

Purjehtimassa Bahamalla

Rentoa lomailua purjeveneellä

Pakollinen "Titanic-kuva"

Purjeveneellä tutustuimme mukavaan jenkkiperheeseen, joka oli Bahamalla lomalla. Purjehtimassa olivat vanhemmat sekä noin kolmekymppiset tyttäret ja yksi vävypoika. Pikkuveli oli jättänyt purjehduksen väliin krapulaansa vedoten ja nyt siskokset varsin ilkikurisesti pohtivatkin, että mahtaa veljeä harmittaa kun kuulee, että purjehduksella oli mukana pari skandinaavityttöä... Haha. Perhe oli kaikinpuolin todella mukava, ja jutustelimmekin paljon. Isällä oli yllättävän hyvä käsitys Suomesta ja jääkiekkofanina hän osasi nimetä monta suomalaispelaajaa. Rahaa tältä perheeltä tuskin puuttui, sillä he majoittuivat saaren suurimmassa hotellissa - Atlantiksessa. Hotellikompleksi sijaitsee erillisellä pienellä Paradise island -saarella, johon pääsee siltaa pitkin. Hotellin yhteydessä on myös suuri vesipuisto, johon päästäkseen olisi pitänyt maksaa ainakin 80$ per nenä. Hotellivieraat kuitenkin pääsevät vesipuistoon ilmaiseksi. Ystävällisesti saimme heiltä kaksi hotellivieraiden ranneketta ja kehotuksen mennä vesipuistoon. "Kävelkää vain sisään niin kuin asuisitte hotellissa." Ja toki me noudatimme seuraavana päivänä kehoitusta! :D

Illalla päätimme mennä katsastamaan Nassaun yöelämää. Ensimmäisessä baarissa (Club Waterloo) meno oli kuitenkin täysin kuollut - siirryimmekin samalla taksilla toisen pienen porukan kanssa toiseen baariin, jossa viihdyimme jonkin aikaa. Tutustuimme myös pariin paikalliseen poikaan. Ensin toki hieman epäilytti, mutta kun pojat vaikuttivat kunnollisilta, uskaltauduimme autokyytiin ja saimme kyydin turvallisesti takaisin hotellille. Pojat kertoivat työskentelevänsä Ben&Jerry's jäätelöliikkeessä Paradise Islandin Marina Villagessa, ja lupasimme tulla jätskille seuraavana päivänä.

Atlantis - ens kerralla mäkin haluun tähän hotelliin... :D

Atlantiksen vesipuisto

Slide!!

Vietimme seuraavan päivän vesipuistossa. Vaikka matkaa hotelliltamme kertyi varmaan 6km, kävelimme matkan silti. Joskus pitää vähän sniiduilla. :D Harvemmat Atlantis-hotellin "vieraat" varmaan liikkuvat saarella jalkapatikassa, mutta onnistuneilla maailmanomistaja-ilmeillä pääsimme sisään kenenkään kyseenalaistamatta lupaamme olla puistossa. Kiersimme vesiliukumäkiä muutaman kerran ja kävimme syömässä. Tämän jälkeen olo oli sen verran raskas ja väsynyt, että päädyimme kiertämään "villi virtaa" useamman kierroksen tuplarenkaalla loikoen.
Lopulta vedessä lilluminen riitti ja lähdimme etsimään edellisiltana mainostettua jätskipaikkaa. Löysimmekin sen ja saimme superihanat B&J jäätelöt puoleen hintaan! Tapasimme myös kaksi suklaajäätelöön mieltynyttä pikkupoikaa, jotka (äidin luvalla) oli aivan pakko saada ikuistettua myös kameran kanssa.
Ostimme vielä tuliaisina kotiin Bahamalaista rommikakkua. Kotona myöhemmin kun maisteltiin, niin oli muuten ihan törkeän hyvää, voin suositella! :)

Maailman söpöimmät jätskinsyöjät! <3

Jahteja Marina Villagessa

Jälleen hyvä suojaväri :D

Illalla uni maistui, ja hyvä näin, sillä meillä oli edessä todella aikainen herätys. Lento Miamiin nimittäin lähti klo 07 aamulla. Calvin tuli sovitusti hakemaan meidät hotellilta klo 04:30. Bahama on Kansainyhteisön jäsen ja Englannin tapaan siellä ajetaan "väärällä puolella". Matkalla lentokentälle Calvin yhtäkkiä kysyi haluaisimmeko me ajaa? Ja tottakai eräs innokas Johanna oli heti käsi pystyssä. Ja niin huristelimmekin sitten ralli-Johannan kyydissä puolet matkasta lentokentälle.

Salsaa, rommia ja kuubalaisia rytmejä - mikä mahtava maa! Day 136



Havanan katumaisemaa

Seuraavana kohteenamme olikin sitten Kuuba, tuo jenkkien kauppasaartama, sosialismin luvattu maa. Etukäteen Robert oli antanut minulle hyviä vinkkejä siitä, mihin kannattaa mennä ja paljonko majoituksesta kannattaa maksaa. Lisäksi hän varoitteli minua kuubalaisista miehistä. Ja syystä, voisin näin jälkikäteen todeta! Mitenköhän mahtaa itseluottamuksen käydä Suomeen palatessa, kun ei enää joka päivä kuule sata kertaa kuinka kaunis ja ihana sitä onkaan. :D Kaikki se huutelu ja kommentointi oli kuitenkin pääosin positiivista, eikä minulle tullut missään vaiheessa ahdistunut tai pelokas olo kaduilla kävellessäni. Kuten Meksikossa, myös Kuubassa tämä kommentointi lähinnä vain naurattaa. Tosin meininki oli paljon päällekäyvempää Kuubassa kuin Meksikossa, se on todettava. Kunhan vain muistaa, että useimmiten paikalliset, jotka päiväsaikaan tulevat juttelemaan ja haluavat näyttää kaupunkia tms ovat vain rahan perässä, ja kaikki sujuu hyvin.

Havanan yliopisto



Auton korjaamista keskellä katua

Kuuba on kuitenkin tietyssä mielessä varsin köyhä maa. Osa ihmisistä tienaa kuussa vain 8-32 CUCia (1CUC on noin 1 USD). Ja jotta asiat olisivat mahdollisimman hankalia, on Kuubassa käytössä kaksi valuuttaa CUCit eli Peso convertible on lähinnä turisteja varten. Tämän rinnalla käytetään Peso nacionaleja eli paikallispesoja. 1CUC vastaa 24 paikallispesoa. Joissain paikoissa myös turistit pystyvät käyttämään paikallispesoja, jolloin elämisestä tulee paljon halvempaa. Pizzan voi saada 6 pesolla (n. 20 senttiä) ja jäätelön 10 pesolla. Taksia tarvitessaan kannattaa ehdottomasti käyttää taxi americanoa, eli vanhaa amerikanrautaa. Hinta on aina neuvoteltavissa. :)

"Abuela" sieltä huuteli pojanpojalle parvekkeelta

Nää autot oli vaan niin makeita!

Lento Kuubaan ei sujunut aivan suunnitelmien mukaan. Havanassa oli nimittäin pieni myrsky siinä iltapäivällä juuri kun meidän piti laskeutua, ja sen sijaan laskeuduimmekin Varaderon kentälle. Meitä pyydettiin poistumaan koneesta, kuljimme lentokentän läpi takaisin lähtöporteille, meille tehtiin jälleen uusi turvatarkastus, saimme nousta uudelleen koneeseen ja lensimme Havanan lentokentälle. Varsin jännä pikkukierros, mutta onneksi pääsimme sentään perille Havanaan, vaikkakin pari tuntia myöhässä.

Paikallinen poliisimaija

Havanan Plaza Vieja

Olimme varanneet kaksi yötä Havanasta Casa de Aniasta. Kuubassa monet ihmiset tarjoavat kotonaan B&B –tyyppistä majoitusta. Näitä kutsutaan casa particulareiksi, ja ne ovat selkeästi hotelleja halvempia. Jokaisesta yöstä Kuubassa maksoin 10CUCia eli noin 7,5€. Casa de Ania on vielä enemmän hostellityyppinen kuin muut majapaikkani, sillä siellä jaoin huoneen viiden muun ihmisen kanssa. Tämä ei varsinaisesti haitannut, sillä tutustuimme aivan mahtaviin ihmisiin. Anian casa sijaitsee hyvällä paikalla Vedadossa, lähellä La Rampaa ja Hotel Nacional de Cubaa. Myös Maleconin rantakadulle on lyhyt kävelymatka. Yhdellä CUCilla pääsi mukavasti taxi americanolla Vanhaan Havanaan, jonka kaduilla oli mukava maleksia.

Koululaisia lounastauolla

Auringonlaskun aikaan Maleconilla Havanassa

Ensimmäisenä iltana olimme sen verran väsyneitä matkustuspäivän jäljiltä, että menimme aikaisin nukkumaan. Toisena päivänä vain pyörimme ympäri Havanaa ja ihastelimme katukuvaa ja vanhoja autoja. Iltapäivällä sade yllätti ja kun satuimme juuri olemaan rommimuseon kohdalla sateen alkaessa, päädyimme nauttimaan parit mojitot sateen loppumista odotellessa. Museon baarissa oli mahtava bändi soittamassa salsamusiikkia ja ennen kuin huomasinkaan, oli bändin laulaja/huilisti viittonut minut tanssimaan kanssaan. :D

Illalla menimme yhdessä muutaman muun hostellivieraan kanssa kuuntelemaan ihan mielettömän hyvää bändiä. Odottelimme soiton alkua aika kauan, ja vähän siinä jo mutisimmekin, että olis kiva joskus päästä nukkumaankin. Mutta kun soitto alkoi, ei kulunut kauaa kun kaikki paikalliset olivat jo tanssimassa pöytien välissä, ja pian tämä huuma tarrasi meihinkin ja iloisesti tanssimme mukana. Lopulta oli kuitenkin palattava takaisin Anialle, koska seuraavana päivänä oli tarkoitus suunnata Trinidadin kaupunkiin Kuuban etelärannikolle. Bussimatka Viazulilla maksoi 25CUCia ja matka kesti noin 6h.

 

Trinidadin katukuvaa

Trinidad on suloinen kolonialaistyylinen pikkukaupunki mukulakivikatuineen. Yövyimme Casa de Pablossa. Pablo on mukava vanhempi herrasmies, ja samassa taloudessa asuu myös Pablon äiti, ”abuela” (=isoäiti). Yhdessä nämä kokkasivat meille joka aamu aamiaista ja iltaisin saimme päivällistä. Pablo kysyi meiltä aina etukäteen, mihin aikaan ja mitä haluamme syödä. Kaikin puolin 3 päivää Pablon luona olivat aivan mahtavat. Saimme abuelalta lahjaksi kaulakorut ja tätä oli kovin otettu kuullessaan meidän osallistuvan salsatunneille. On kuulemma niin mukavaa kun me olemme kiinnostuneita heidän kulttuuristaan. Ja totisesti osallistuimme salsatunnille. Tunnin ajan päähämme iskostettiin uno dos tres, uno dos tres, ja lopulta myös Johanna oppi askeleet! ;) Tämä samainen päivä oli varsin kiireinen, sillä salsatunti alkoi neljältä ja palasimme kotiin ratsastusretkeltä vasta varttia vaille neljä.

 

Meidän terassi Trinidadissa :)

 

Jotta missään olisi mitään järkeä, mennäänpä nyt tarinaa kronologisessa järjestyksessä. Trinidadiin saavuttuamme vietimme ensin parituntisen kaupunkiin tutustuen. Illallisen ja lyhyen siestan (=nokoset) jälkeen menimme viettämään iltaa Casa de la Musicaan. Ihastuttava paikka, joka sijaitsee pääosin ulkona. Tanssilattia ja lava myös, ja joka ilta tarjolla on niin elävää musiikkia kuin tanssiesityksiäkin. Jo pelkästään paikallisten tanssimisen katsominen on elämys, niin hienosti miehet naisiaan tanssilattialla pyörittää. Tanssilattian vieressä on leveät kiviportaat, joilla ihmiset istuskelevat tanssimisen välillä, osalla oli jopa omat rommit mukana, eikä paikalla kuhisevat tarjoilijat välittäneet tästä pätkääkään. Ei ihan toimisi Suomessa.

Anconin ranta 17km päässä Trinidadista

Seuraavan päivän vietimme läheisellä Anconin rannalla kirjaa ja lehtiä lukien ja rentoutuen. Sinne on matkaa noin 17km ja matka taittuu helposti bussilla, edestakaisen matkan hinta oli kokonaiset 2CUC. Casalle palattuamme illastimme jälleen Pablon luona ja kyselimme häneltä samalla mahdollisuudesta mennä ratsastamaan. Nopea puhelinsoitto ja 20minuuttia myöhemmin Pablon ystävä Kiki tuli paikalle. Kaverilla oli cowboy-hattu päässä ja buutsit jalassa ja niin muikea macho-asenne ja –asento, että meillä oli naurussa pidättelemistä. Kikillä on farmi ja hevosia ja hän järjestää myös ratsastusretkiä läheiseen Cubanon kansallispuistoon vesiputoukselle. Kiki näytti meille kuvia näiltä reissuilta ja hevosistaan sekä muiden reissaajien jättämiä arvosteluja. Päätimme mennä seuraavana päivänä ratsastamaan hänen kanssaan. Hintaa tälle tuli 15$ + 9$ kansallispuistomaksu. Ilta meni jälleen Casa de la Musicalla salsaa tanssien, muttei kuitenkaan liian myöhään, koska seuraavana aamuna Kiki tuli hakemaan meitä yhdeksän jälkeen hevoskärryillä.

Matkalla Kikin hevostourneelle

 

Ratsastus oli mahtavaa, vaikka kovasti sitä aluksi jännitinkin. Johanna oli aivan liekeissä, itse pidin lähinnä perää Amarillan kanssa, sillä vaikka kuinka painoin pohkeita konin kylkiin ja koitin maiskuttaa, niin eipä se lisännyt vauhtia. Hitaasti mutta varmasti. Paluumatkalla Kikin apupoika ratsasti vieressäni, ja maiskutteli välillä Amarillaan vähän vauhtia. Kansallispuistoon päästyämme patikoimme vesiputoukselle n. 45min. Kiki toimi oppaana ja esitteli meille erilaisia lintuja ja liskoja. Vesiputous oli hieno ja vesi raikkaan viileää. Putouksen takana oli myös hieno luola. Meillä oli Johannan kanssa snorkkelit matkassa, ja bongasin pohjasta 10 kansallispeson setelin. Annoin sen puiston työntekijälle ja kuulin, että tuplasin juuri hänen päiväpalkkansa. Huh!

 

Pikkulisko

Patikointia vesiputoukselle

Vesiputous

Johanna valmistamassa sokeriruokojuomaa

Ratsastusretkellä!

Kiki ja tytöt :D

Ja casalle päästyämme vaihdoimme vain lenkkarit sandaaleihin ja suuntasimme salsatunnille. Salsan jälkeen otimme tutun kuvion mukaisesti siestat illallisen jälkeen ja yhdeksän jälkeen suuntasimme Casa de la Musicaan testaamaan juuri oppimiamme tanssiliikkeitä. Ja pitää kyllä sanoa, että jos en mitään muuta oppinut Kuubassa, niin ainakin sen, että salsaaminen on ihan mielettömän hauskaa. Pitääkin selvittää miten tätä harrastusta olisi mahdollista jatkaa Suomessa. Jatkot olivat La Cuevassa, eli ”luolassa”, joka on iso yökerho suuren luolan sisällä maan sisällä. Täällä musiikki oli enemmän eurooppalaistyylistä dancea, joka oli mukavaa vaihtelua pitkästä aikaa.

Hassuttelua Cienfuegosissa

Pidempäänkin olisi Trinidadissa viihtynyt, mutta päätimme kuitenkin jatkaa matkaamme. Otimme seuraavana aamuna Viazul-bussin läheiseen Cienfuegosin kaupunkiin. Pablo soitti puolestamme ystävälleen Daysille, joka majoitti meidät ja oli meitä vastassa bussiasemalla. Daysi on aivan ihana rupatteleva rouva, jonka talossa tuntuu olevan jatkuvasti vähintään 3 naista juoruilemassa ja laittamassa yhdessä ruokaa. Meille ei täysin käynyt selväksi ovatko nämä kenties sukulaisia vai ihan vaan ystävättäriä. Daysin tytär oli juuri valmistunut ihotautilääkäriksi ja Daysi oli sen takia kovin kiinnostunut uravalinnastani. Oli mahtavaa huomata, että on mahdollista käydä keskustelua espanjaksi näinkin lyhyellä oppimäärällä. Tosin Daisy tiesi, että olen opiskellut espanjaa vain sen 4 päivää, ja puhui mukavan selkeästi ja hitaasti. Mutta kummiskin! :)

Odottelemassa sateen loppumista

Cienfuegosin laiturilla

Päivä meni kaupunkiin tutustuen, kiertelimme katuja, pidimme jälleen sadetta mojitojen parissa ja sateen jälkeen jatkoimme laitureille. Tästä otimme hevoskärryajelun Punta Gordalle. Kuskin nimeä en enää muista, mutta pollen nimi oli Paco! :D Kuski esitteli meille kaupunkiaan, ja kertoili hauskoja juttuja. Tunnin päästä jäimme taas keskustassa pois kyydistä ja kävelimme takaisin Daysin luo. Illallisen jälkeen otimme jälleen siestat ja lähdimme parin paikallisen opastuksella illanviettoon Artexiin. Tarkoituksena oli tanssia, mutta ensin siellä olikin tarjolla karaokeshow. Biisejä lähti pyörimään ja lauluvuoron sai viittaamalla. Meno oli hieman kummallinen, ja hetken me jo mietimme Johannan kanssa, että mihis hittoon sitä tultiinkaan. Mutta lopulta tanssiminen kuitenkin alkoi ja pääsimme taas tanssimaan latinorytmien tahdissa. Paikalliset oppaamme Yosbani ja Rai olivat varsin mukavia poikia ja omien sanojensa mukaan meihin rakastuneita. Haha, kuubalaiset miehet eivät kyllä petä tässä suhteessa – itsetunnon kohotus on taattua. :D

Viejo Palazzo - Cienfuegos

Paikallinen setä ja perro nauttimassa iltapäivästä
 

PACO! :) Hevoskärryjen kyydissä Cienfuegosissa

Seuraavana aamuna jatkoimme matkaamme takaisin Havanaan ja Casa de Aniaan, jossa vietimme Kuuban viimeiset kaksi päivää. Samana iltapäivänä kiersimme vielä Plaza de la Revolucionin sekä Hotel Nacional de Cuban. Pitkästä aikaa vietimme rauhallisen illan Anialla, lakkaillen varpaankynsiä ja muuta yhtä tähdellistä touhuillen.

Hasta la victoria siempre - Plaza de la Revolucion

Havanan jalkapallostadion

Universidad de Havana

Fidel Castro - 1959, Maalaus Hotel Nacional de Cuban seinällä

Peligro - Danger! :D

Makeita biilejä :D

Hotel Nacional de Cuba

Ja hiukan propagandaa...

taxi americanon kyydissä

Pesopizzeriassa - pizza 20 sentillä! :D

Viimeisenä päivänä menimme aamupäiväksi Santa Marian Terrazza –rannalle. Ranta oli todella kaunis mutta tuuli oli niin voimakas, että hiekkaa oli aivan joka paikassa, eikä miellyttävästä auringonpalvonnasta ollut tietoakaan kauniista päivästä huolimatta. Muutaman tunnin jälkeen luovutimme, ja lähdimme takaisin kaupunkiin. Ranta sijaitsee noin puolen tunnin ajomatkan päässä Havanan keskustasta ja havanatoursin bussilla matka edestakaisin maksoi 5CUCia. Kaupungissa kävimme katsastamassa Havana Viejassa (vanha kaupunki) suklaamuseon, joka ei museona ollut kummoinenkaan, mutta josta sai varsin hyvää kaakaota. Lisäksi kävelimme edestakaisin Calle Obispoa, joka on kiva kävelykatu ja jonka varrella on paljon ravintoloita ja muita liikkeitä. Palasimme takaisin Anialle, ja myöhemmin illalla menimme vielä viimeisen kerran tanssimaan salsaa samaisen Obispo-kadun varrella olevan hotellin baariin yhdessä brasilialaisen ja saksalaisen tytön kanssa. Hauskaa riitti, mutta suht ajoissa palasimme jälleen takaisin Anialle. Seuraavana päivänä oli nimittäin jälleen tiedossa lento seuraavaan kohteeseen. Anian mies Alex järjesti meille ”taksikyydin” 25 dollarilla. Taksikuskimme Almendon oikea ammatti oli varsin yllättävä…

Playa Santa Maria

tunnin lento Bahamalle

 

Kuuba oli täysin erilainen kaikista muista tähän asti vierailemistani maista. Trinidadin 1800-lukuinen fiilis. Havanan vanhat amerikan kaarat sekä rapistuvat, kauniit rakennukset. Toimiva terveydenhuolto. Loputon salsan tanssiminen. Ja ne ihmiset, ne ihmiset. Tavattiin ihania ihmisiä, kummallisia ihmisiä, vähän pelottavia ihmisiä ja kaikkea siltä väliltä. Osa halusi pois Kuubasta ja osa rakasti maataan eikä koskaan haluaisi lähteä. Internet löytyy, mutta se on todella hidas. Pikkuhiljaa muutoksen tuulet kuitenkin puhaltavat myös Kuubassa. Lähtöpäivänämme lentokentällä huomasimme, että Kuubasta oli lähdössä kolme suoraa lentoa Floridaan. Jälkikäteen kuulimme, että nämä lennot ovat ekstrakalliita ja sisältävät jonkinlaisia ehtoja(?).

Samana päivänä kuulin myös, että kurssikaverini suunnittelevat kurssimatkaa ensi keväälle Kuubaan. Imoittauduin mukaan.

Missä muuallakaan voisi nähdä anestesiologin tekevän kuutamokeikkaa taksikuskina kuin Kuubassa?