Guatemala, round two! Day 115

Pelikaanit valloittaneet kalastusaluksen Livingstonissa

Puolentoista viikonk Honduras-seikkailun jälkeen palasin Guatemalan puolelle. En ollut varannut majoitusta Livingstonista etukäteen, mutta erään paikallisen avulla löysin aivan valloittavan ihanan hostellin. Paikan nimi on Casa Rosada ja se sijaitsee aivan meren rannalla. Sänkyni sijaitsi vähän niin kuin parvekkeella, josta on näkymät merelle. Illalla oli helppo nukahtaa aaltojen ääneen pienen tuulenvireen vilvoittaessa mukavasti. Aamulla taas näin auringonnousun suoraan sänkyyni (tosin siinä puoli kuuden aikaan). Sänky oli mukava ja varustettu hyttysverkolla. Paikka on ehdottomasti yksi kauneimpia, joissa olen yöpynyt. Livingstonissa huoneen olisi saanut halvemmallakin, mutta ei noilla maisemilla. Yö kustansi 80Q (=8€), joten ei tästäkään itseään aivan kipeäksi joutunut maksamaan. Alakerrassa oli mukava ravintola ja laiturin päässä pieni maja ja riippumattoja.

Casa Rosada

Dormitorio Casa Rosadassa

Näkymät herätessä, Casa Rosada

Lintu! @ Casa Rosada

 Livingston on varsin pieni kaupunki jonne pääsee ainoastaan meriteitse. Kaupunki sijaitsee Rio Dulce –joen suulla Karibianmeren rannalla ja garifuna-kulttuuri onkin näkyvästi esillä; puolet asukkaista ovatkin afrikkalaistaustaisia ja puhuvat englantia hyvin hitaasti ja jännällä korostuksella. Kaupungissa itsessään ei mielestäni kovasti ole nähtävää, mutta lähistöllä on todella upeita luontokohteita, kuten Siete Altares –vesiputos. Samalla kierroksella kävin myös Playa Blanca –rannalla, joka oli kohtuullisen kiva ranta. Vesi kuitenkin on niin lämmintä, ettei se juurikaan virkistä. Lisäksi ranta on todella matala ja vähän kivikkoinen, joten se ei varsinaisesti kutsu uimaan. Vietimme siellä kuitenkin mukavan iltapäivän yhdessä saksalaisen tytön kanssa. Tämä päiväretki maksoi yhteensä 140Q. Vesiputoukselle pystyy patikoimaan myös itse, mutta koin veneajelun huomattavasti mukavammaksi ja helpommaksi vaihtoehdoksi.

Siete Altares

Siete Altares

Karibianmeri

Playa Blanca ja CocoLoco

Suurimman osan ajastani Livingstonissa sähköt olivat poikki, eikä hostellissamme ollut generaattoria, joten iltaa istuttiin lähinnä kynttilänvalossa. Tämän vuoksi olikin helppoa mennä nukkumaan jo siinä yhdeksän kymmenen aikaan ja aamulla herätä seitsemän jälkeen. Vietin kaksi täyttä päivää Livingstonissa rentoutuen, jonka jälkeen siirryin hieman Rio Dulce –jokea ylöspäin The Round House –nimiseen hostelliin. Hostelli sijaitsee joen varressa viidakon ympäröimänä, ja on todellinen rauhan tyyssija. Useampi tunti vierähtikin laiturilla riippumatossa kirjaa lukien ja lintuja bongaillen. Yksi hostellin vieraista nimittäin oli englantilainen ornitologi, joka tunnisti melkein jokaisen eri linnunlaulun ja hengaili kokoajan kiikarit kaulassa roikkuen. Round housessa sähkö tulee aurinkopaneeleiden kautta, ja iltaisin pidettiin vain muutamaa lamppua päällä, joten täälläkin oli varsin helppo solahtaa ”viidakkoaikaan”. Eli aikaisin nukkumaan ja aikaisin ylös. Hostellia pyörittävä englantilais-hollantilainen pariskunta oli supermukava. Illallinen oli hauska tapahtuma; kuin suuri perhe kokoontuisi saman pöydän ääreen syömään ja tunnelma oli yhtä välitön ja hauska kuin perheen parissa syödessä. Ja ruoka oli todella hyvää kotiruokaa. Yö dormissa maksoi 50Q (5€) ja illallinen maksoi myös 50Q. Tätä hostellia voin kyllä lämpimästi suositella.

The Round House

Round housen laituri

Round housen laiturilla

 

Ensimmäisenä päivänä teimme 2-3h patikoinnin viidakossa paikallisen oppaan johdolla ja toisena päivänä vuokrasimme pientä maksua vastaan kajakit ja meloimme jokea ylöspäin ja edelleen joen pientä sivuhaaraa ylös aina sinne asti missä vesi tulee maan alta ja on viileän raikasta. Samalla edelleen bongailimme lintuja ja pelasin myös vesisotaa paikallisten pikkupoikien kanssa.  Parin päivän jälkeen oli kuitenkin jälleen aika jatkaa eteenpäin. Hostellista soittivat paikallisen taksiveneen noukkimaan minut ja australialaisen Suzannen ja viemään seuraavaan kaupunkiin.

Viidakkoretkellä

Jonkun sortin korento :)

Rio Dulce

Hauskaa jälleen oli se, että samassa veneessä olivat italiainen Enrico ja unkarilainen poika, johon tutustuin Copanissa sekä Kate, yksi Captain Morgansin sukellusohjaajista Utilalta. Kun vielä lisäksi Casa Rosadassa viereisessä sängyssä nukkui hollantilainen Wendy, johon tutustuin pari viikkoa aikaisemmin San Pedro la Lagunassa, voin vain todeta, että reissaajan maailma on varsin pieni! :)

Rio Dulce

 

Sukeltamisen huumaa Hondurasissa, Day 110

8 päivää Utilan saarella Hondurasissa kului kuin siivillä. Lautta La Ceiban satamasta Utilalle kulkee aamulla ja iltapäivällä. Pääsiäisviikon vuoksi lauttoja kulki useammin – niin monet paikalliset olivat menossa Utilalle vapaapäiviään viettämään. Kiirastorstaina aamulauttoja meni 8.30 ja 9.30. Vaikka olimme paikalla jo seitsemän jälkeen, saimme lipun vasta jälkimmäiseen lauttaan. Lipun hinta jokseenkin yllätti olleen suunnilleen 28USD. Merenkäynti oli jokseenkin voimakasta, ja lauttamatka kesti ehkä tunnin verran, mutta saimme ajan kulumaan pelaamalla korttia random porukalla.

Perillä siirryin nopeasti ilmaisella autokyydillä Pirate Bay’s Inn –nimiseen hostelliin. Olin varannut majoituksen jo aiemmin, perustuen TripAdvisorista löytyneisiin hyviin arvosteluihin. Hostellin yhteydessä toimi myös Captain Morgan’s –niminen sukelluskoulu. Olin mainostanut kyseistä paikkaa jo aiemmin muutamille ihmisille, joiden tiesin matkaavan Utilalle. Ja kuinka ollakaan, samassa huoneessa kanssani majoittuivat myös nykiläiset Karen ja Felicia sekä ranskalainen Ibrahima, jotka kaikki olin tavannut Don Moises –hostellissa Copánissa.

 

Monica, Karen, minä ja Felicia

Pirate Bayn ranta

 

En voi muuta kuin ylistää Captain Morgan’sia ja Pirate Bay’s Inniä. Huoneet ovat uuden oloiset ja siistit, sängyt mukavat ja suihkusta tulee lämmintä vettä. Lisäksi ilmapiiri on mahtavan leppoisa. Hostellilla on oma pieni pätkä hiekkarantaa ja mukava pieni baari, josta saa lisäksi hyvää ruokaa. Myös sukelluskeskuksen varustehuone on samoissa tiloissa ja kun rannassa on vielä laituri, josta vene poimii sukeltajat suoraan kyytiin, ei pieni ihminen käytännössä tarvitse paljon muuta. Sukellusohjaajat ja muukin henkilökunta oli supermukavaa. Heidän kanssaan tuli usein vietettyä aikaa hostellilla myös iltaisin. Suurimman osan sukelluksista tein joko Imken tai Saschan johdolla. Tämä saksalainen pariskunta saa kyllä minulta parhaat arvosanat, sukellus heidän johdollaan oli vaivatonta. Ohjeistus niin varusteiden kuin sukelluskohteen suhteen oli saksalaiseen tyyliin perusteellista, ja sukellusten aikana he bongasivat paljon erilaisia kaloja. Tosin bongasin minäkin pari kertaa mureenan ja barrakudan. :)

OK! :)

Kuningasrapu

Angel fish

 

Ja koska ihmisiä yleensä kiinnostaa mitä kaikki tämä maksaa niin kerrottakoon niistäkin nyt hieman. Sukelluskurssia suorittavat saavat ilmaisen majoituksen kahdeksi yöksi, hupisukeltajat maksavat dormistaan 3USD vähemmän niiltä päiviltä, jolloin on sukelluksia. Muuten hinta on 10USD. Ja olipas se taas vaikeasti ilmaistu. Eli koska sukelsin useimpina päivinä, maksoin näiltä päiviltä majoituksesta vain 7USD per yö. Tarjolla oli myös yksityishuoneita, mutta näiden hinnoista minulla ei ole tietoa.

OWD-kurssin hinta taisi olla 290USD, ja lisäksi kaupan päälle saa kaksi ilmaista hupisukellusta. Kuten blogiani aiemmin lukeneet ehkä muistavat, suoritin tammikuussa Koh Taolla advanced tason kurssin, joten tällä kertaa päätin tehdä vain puhtaasti hupisukelluksia. Mitä enemmän sukeltaa, sitä halvempaa se on per sukellus. Itse sukelsin 8 tavallista päiväsukellusta ja 2 yösukellusta. Päiväsukelluksien hinnaksi tuli 25USD per sukellus. Euroissa tämä on suunnilleen 18€, joten varsin edukasta hupia. Yösukellusten hinta oli hieman kalliimpi, 45USD per sukellus.

 

Iloiset sukeltajat :)

 

Pääsiäisviikon takia saarella oli selkeästi enemmän ihmisiä. Myös sukeltajia oli enemmän ja välillä paatteja oli lähdössä kaksikin samaan aikaan. Pääsiäisen jälkeen meno kuitenkin selkeästi rauhoittui. Iltaisin menimme välillä rantabileisiin, välillä hengailimme vain hostellin baarissa tai pidimme leffailtaa kun taas eräänä iltana oli yhden sukellusohjaajan läksiäiset nyyttärimeiningillä tämän asunnolla. Lauantaina Karen ja Felicia lähtivät kotiin, mutta samana päivänä saarelle ja Pirate Bay’s Inniin tuli skotlantilainen Lorraine, johon tutustuin San Pedro La Lagunassa Guatemalassa. Pyysin Davidia laittamaan hänet samaan huoneeseen kanssani. Kun vielä Ibrahima lähti seuraavana aamuna, saimme pitää dormihuoneen kokonaan itsellämme koko loppuajan. Lorraine on todella hauska tapaus, pieni ja pippurinen nainen, joka puhuu todella leveää skottimurretta. Useammin kuin kerran sain nauraa kippurassa hänen eläväiselle tavalleen kuvailla asioita. Lisäksi tapasin useita muita hauskoja ihmisiä, joista mainittakoon lähinnä uusi-seelantilainen Brendan ja ranskalainen Bertrand. Teimme paljon hupisukelluksia tällä neljän porukalla ja iltaisin kävimme välillä kokeilemassa saaren ravintoloita. Mango inn –ravintolasta sai hyvää pizzaa, kun taas Munchiesin pizza oli superpahaa. (Miten joku voi ryssiä pizzan tekemisen?!) Jade Seahorsen ruoka oli hieman hinnakasta mutta hyvää, erityisesti tykästyimme paikan Iced Mate with ginger –nimiseen juomaan. (Suomeksi jäämate inkiväärillä?) :D Paikka tarjoilee pelkästään kasvisruokaa, mutta myös seurueemme lihansyöjämiehet olivat annoksiinsa tyytyväisiä. Heti Jade Seahorsen vieressä on Treetanic-niminen baari. Paikkaa on vaikea sanoin kuvailla, joten annan kuvien puhua puolestaan. Todella näkemisen arvoinen paikka, suosittelen vierailemaan siellä myös päiväsaikaan, jolloin saa paremman käsityksen paikan laajuudesta ja kauneudesta.

Treetanic

Illanhämyä

 

Palatakseni vielä pääasiaan saarella eli sukelluksiin. Listatakseni hieman eri kaloja tms. mitä tuli nähtyä: Kilpikonna, nurse shark, 2 mustekalaa, hummereita, iso kuningasrapu, barrakudia, erilaisia mureenoja, enkelikaloja, papukaijakaloja, 3 tarppoonia (en ollut ennen kuullutkaan tuosta, mutta ilmeisen harvinainen), puffer fish, porcupine fish ja vaikka sun mitä muita joiden nimiä en tiedä/muista.

Löytyi sieltä pari teräsmiestäkin...

 

Mutta tärkein ja isoin ja huikein oli kuitenkin se kuuluisa VALASHAI!!!! Huhhahhei! Näin valashain kahtena eri päivänä, ensimmäisenä päivänä se oli n. 8m pitkä, mutta sukelsi syvyyksiin nopeasti snorklaajat huomattuaan. Toisena päivänä kyseessä oli pienempi, n. 5-metrinen valashai, joka ei ollut moksiskaan ihmisistä vaan uiskenteli kaikessa rauhassa. Joten pääsimme uimaan sen kanssa. Vau, mikä mahtava kokemus! Noustuamme takaisin veneeseen kapteenimme bongasi saman yksilön vielä uudestaan, joten pääsimme toistamiseen uimaan tuon upean merten suurimman kalan kanssa.

Valashai

Valashai

 

Mutta kaikki hyvä loppuu aikanaan, niin myös aikani Utilan saarella. Kuten aina, hyvästien jättäminen on surullista. Mutta uskon ja toivon, että jonain päivänä tapaan noita mahtavia ihmisiä uudestaan. Kutsu tuli jo Manhattanille ja Skotlantiin. Lähdin aamulautalla 6.20, ja La Ceibaan päästyäni suuntasin taksilla linja-autoasemalle. Siellä nousin San Pedro Sulaan menevään autoon (115L = 4,5€), joka onnekseni ei ollut täynnä ja sain nukuttua lähes koko 3,5h automatkan ajan. San Pedro Sulan linja-autoasema on älyttömän kokoinen ja löysin Puerto Cortesiin suuntaavan bussin lähinnä vahingossa. Matka oli hikinen ja bussi tupaten täynnä, joten jouduin pitämään rinkkaa sylissäni yli puolet matkasta. (Tämän välin matkustin vahingossa pummilla, hups! Mutta luulen, että hinta oli 100 lempiraa.) Puerto Cortesissa vaihdoin kanabussiin (55L = 2-3€), joka myös oli tupaten täynnä. Onneksi paikallinen ystävällinen mies luovutti oman paikkansa minulle enkä joutunut seisomaan. Bussi vei minut suoraan rajalle, jossa piti kävellä lyhyen matkaa rajalle. Siellä taasen nousin vaniin, jossa matkustajia oli 20. Eli toisen sanoen se oli aivan täynnä. Jouduin seisomaan osan matkasta. Tämä auto vei minut Puerto Barriosiin (50Q = 5€). Sain kyydin satamaan asti, josta veneet lähtevät Livingstoniin. Olin paikalla n. 17.40 ja luulin, että vene lähtee kuudelta. Sain kuitenkin odotella hieman pidempään, sillä paatti lähtikin vasta kun matkustajia oli saatu kasaan 20. Venematka kesti puolisen tuntia ja oli kyllä varsin rajua höykytystä, siinä oli takapuoli koetuksella. Kello oli varmasti yli seitsemän saavuttuani Livingstoniin.

 

Yövartijan koiranpentu Rambo <3

Utilan rannikkoa

 

Katujamittelua paikallisten kanssa, kuunpimennys ja iso kasa muinaisia kiviä, Day 102

Copan ruinas, keskusaukio

Honduras oli seuraava kohteeni Väli-Amerikassa. Se sijaitsee heti Guatemalan eteläpuolella, Karibianmeren puolella, mutta sillä on pieni pätkä rantaviivaa myös Tyynen meren puolella. "Sotilasvalta, korruptio, suuret tuloerot, rikokset ja luonnonkatastrofit ovat vaikuttaneet siihen, että Honduras on yksi Keski-Amerikan turvattomimmista ja vähiten kehittyneistä maista." Suora lainaus wikipediasta. :D Monet ovatkin kyselleet eikö Väli-Amerikassa yksin ja naisena reissaaminen yhtään pelota. En todellakaan halua koetella onneani, mutta tähän mennessä kaikki on kyllä sujunut todella hyvin. Ihmiset ovat olleet joka paikassa todella ystävällisiä ja mukavia. Hondurasissa suunnitelmana on käydä ainoastaan turistikohteissa, koska niissä on ilmeisesti turvallisempaa.

Aloitin Copánin maya-raunioista, jotka sijaitsevat vain 10km päässä Guatemalan rajasta Luoteis-Hondurasissa. Copán ruinas on pieni mukulakivikatuinen kaupunki ja rauniot sijaitsevat vain kilometrin päässä kaupungista. Saavuin Copániin aamupäivällä ja majoituin Don Moises –hostellissa. Hostelli on pieni ja suloinen, kaksi yötä kustansi reilu 12USD, joten hinta ei todellakaan ole päätähuimaava. Omistaja on mukava nainen, jonka kanssa juttelimme puoliksi englantia ja puoliksi espanjaa, korjaten toistemme virheitä. Vietin päivän tutustuen kaupunkiin ja tehden tuliaisostoksia. Kävin myös keskusaukion laidalla sijaitsevassa museossa, lähinnä koska päivä oli niin kuuma, että oli pakko päästä viileämpiin sisätiloihin. Mutta oli museo toki mielenkiintoinen, ja opin paljon mayojen historiasta. Lämpötila oli kivunnut 40 asteeseen, joten ostin ison pullon limpparia ja siirryin takaisin hostellille. Nälkää ei juurikaan enää tunne näissä helteissä, joten ajattelin että on parempi juoda jotain sokeripitoista.

Hostellilla vietin loppuiltapäivän kattoterassilla katoksen varjossa, riippumatossa hengaillen. Tutustuin muihin hostellivieraisiin ja myöhemmin illalla menimme yhdessä syömään katuruokaa. 3 tacoa maksoi hurjat 35 lempiraa (hiukan päälle 1€), joten kallista tämä ei taaskaan ollut. Meitä oli kovin sekalainen porukka: unkarilainen, italialainen, saksalainen ja ranskalainen jätkä, sekä kolme tyttöä USA:sta ja minä.

Hostelliamme vastapäätä oli joukko paikallisia miehiä kadulla soittelemassa kitaraa ja laulamassa. Siirryimme lähemmäksi kuuntelemaan ja ennen kuin huomasinkaan, yksi miehistä lähestyy meitä soittaen Beatlesin My Michelea ja laulaen meille tytöille. Tämä herra soitteli kitaraa todella hyvin ja hänen englannintaitonsakin oli moitteetonta. Myös Felicia, toinen nykiläistytöistä innostui soittamaan kitaraa. Ja siinä sitten lauleskeltiin porukalla. :)

 

Edustettuna Ranska, Saksa ja New York :)

 

 Myöhemmin siirryimme hostellin kattoterassille istumaan iltaa pelaillen ja tähtitaivasta tuijotellen. Luvassa oli unohtumaton show: Kuunpimennys! Myös hostellin omistajarouva liittyi seuraamme ja ilta oli täynnä naurua ja kuuaiheisia lauluja.

 

Kuunpimennys alkamassa :)

Aamulla muut porukasta lähtivät jatkamaan matkaansa kohti Guatemalaa ja Felicia ja Karen suuntasivat Utilalle, joten heidät tulen vielä näkemään saarella. Minun päivän agendana oli maya-raunioihin tutustuminen. Kävelin alueelle ja maksoin 15$ sisäänpääsymaksun. En kuitenkaan viitsinyt maksaa ylimääräistä oppaasta, vaan päätin tutustua alueeseen itsenäisesti. Rauniot olivat varsin vaikuttavat, ja oli hauska pohtia miten maya-intiaanit ovat eläneet siellä satoja vuosia sitten. Mukaan kannattaa ottaa iso pullo vettä ja aloittaa aikaisin aamulla. Portit aukeavat kahdeksalta ja siihen on hyvä tähdätä. Keskipäivällä on nimittäin TODELLA kuumaa. Minä nukuin pommiin ja heräsin vasta hieman ennen yhdeksää. Nopeasti kuitenkin suoriuduin raunioalueelle ja ennen puoltapäivää olin jo takaisin hostellilla.

Kasa kuvioituja kiviä

Isot portaat

Copán ruinas

Kuninkaallisten asuinaluetta

En halunnut riskeerata auringonpistoksen mahdollisuutta...

Paljon historia kaiverrettuna noihin portaisiin

Papukaija :)

Iltapäivä oli jälleen kuuma, joten päätin suosiolla jäädä varjoon, ottaen päiväunet riippumatossa. Päivällistä söin La Terazza –nimisessä ravintolassa, josta oli hienot näkymät kaupungin kattojen yli. Ruoka oli tottakai kalliimpaa kuin katuruoka, mutta ainakin pihvi oli todella maukas. Vaikka se maksoikin lähes 10-kertaisesti saman mitä maksoin edellisiltana, on joskus hyvä hiukan hemmotella itseään hyvällä ruualla. :)

Väli-Ameriikan jätskiä :D

La Terazza -ravintola

Tänään söin aamupalaa ViaVia-kahvilassa, joka sijaitsee melkein hostellia vastapäätä. Paikka vaikutti mukavalta ja ruoka oli hyvää, eikä mitenkään hullun kallista. Nyt jätin kuitenkin Copánin rauniot taakse ja suuntasin kohti La Ceibaa, joka on pieni kaupunki Karibian rannikolla. Matka taittui HedmanAlas-firman bussilla. Normiluokan lippu kustantaa 37$, mutta päätin maksaa 9$ lisää ja näin matkustinkin Plus-luokassa. Jalkatilaa on paljon, penkit mukavan leveät ja selkänoja taittuu hyvin taaksepäin. Toki kanabusseilla matka olisi huomattavasti halvempi, mutta näin matka taittui ainakin mukavammin ja varmasti turvallisemmin.

Saavuimme La Ceibaan puoli kahdeksalta illalla, koska San Perdo Sulasta bussi lähti hieman myöhässä. Tutustuin bussissa kahteen hauskaan brittimieheen ja aika kuluikin kuin siivillä heidän jutuilleen nauraessa. Huomisaamuna olisi siis tarkoitus ottaa lautta Utilan saarelle. Siellä on tällä hetkellä valashai-kausi meneillään, toivonkin kovasti, että pääsisin sukeltamaan näiden merten jättiläisten kanssa! Ja äiti, pelko pois, ne eivät syö ihmisiä. :)

Muchos nachos en Guatemala! Day 101

 

Maisemat La Terazzan katolta

Guatemala, puiden maa, on yksi Väli-Amerikan suurimmista valtioista niin pinta-alaltaan kuin väkimäärältäänkin. Espanjan lisäksi maassa puhutaan erilaisia intiaanikieliä.
Saavuin Antiguaan, Guatemalan vanhaan pääkaupunkiin suoraan El Salvadorista. Jätin tarkoituksella nykyisen pääkaupungin väliin, koska se nyt on vaan yksi iso kaupunki. Myös rikollisuutta siellä esiintyy huomattavasti enemmän kuin maaseudulla ja pienemmissä kaupungeissa.
Antigua on viehättävä pikkukaupunki mukulakivikatuineen ja kirkkaan värisine taloineen. Lisäksi kaupunki kuuluu Unescon maailmanperintökohteisiin.
Majoituin La Terazza -nimisessä hostellissa keskustan tuntumassa. Hinta-laatu -suhteeltaan hyvä hostelli (~7€/yö), mukavan leveät sängyt ja mahtava kattoterassi/baari. Suihkuja tosin olisi saanut olla enemmän, mutta yllättävän vähän jouduin kuitenkaan jonottamaan suihkua. Hostellin työntekijät olivat hauskoja ja avuliaita, joten päätin majoittua samassa hostellissa myös San Pedro-visiittini jälkeen.

Olin siis ensin vain yhden yön Antiguassa, jonka jälkeen jatkoin matkaani Atitlan-järvelle. Jaoin dormihuoneen ruotsalaispariskunnan kanssa, jotka olin ohimennen tavannut samassa hostellissa jo El Tuncossa. Kävimme yhdessä syömässä Magnuksen ja Sofian kanssa ja seuraavana päivänä nopeasti pyörähtämässä kaupungilla ennen Atitlanille lähtöäni.


Käsityömarkkinat Antiguassa

Shuttle van tuli hakemaan minut hostellilta ja matka San Pedroon kesti päälle neljä tuntia. Matkan voi taittaa myös kanabussilla, jolloin se tulee myös halvemmaksi. Hostellilta ostettuna lippu maksoi 90 quetzalea (~9€), mutta ainakin paluumatkan sain ostettua 60 quetsalella Big Foot -matkatoimistosta.

Olin jo etukäteen varannut paikan espanjantunneille San Pedro spanish schoolissa tarkoituksena opiskella kieltä 4 päivän ajan 4 tuntia päivässä. Vastaukset sähköpostitse tulivat nopeasti ja muutenkin toiminta oli todella joustavaa ja asiansaosaavaa. San Pedro spanish school on San Pedro La Lagunan suurin koulu, jossa on 26 opettajaa eli maestroa. Opetus tapahtuu miellyttävässä puutarhamaisessa ympäristössä one on one -tekniikalla, eli opettaja keskittyy vain ja ainoastaan sinun oppimiseen. Minun maestrokseni sattui Luis, todellinen sähköjänis ja vähän häsläri, mutta aivan mahtava persoona ja hyvä opettaja. Olenkin todella tyytyväinen kehitykseeni, vaikka eihän tuo epsanjan juttelu vielä ihan sujuvasti menekään.

Tuntien hinta on 110USD 20 tunnilta (5x4h). Lisäksi halutessaan on mahdollista asua paikallisen perheen luona. Itse valitsin tämän vaihtoehdon ja asuin Rosalien perheen luona 5 päivää. Rosalie on 5 lapsen pyöreä ja iloinen yksinhuoltajaäiti. Perheen lapsista tapasin Billien, Marielan ja Julion vaimoineen. He kaikki olivat aivan mahtavia ja sainkin myös vapaa-aikana harjoitella espanjaa. Aina kysymässä mitä kuuluu ja mitä olin tänään oppinut tunneilla. Ruoka kannettiin eteen kolme kertaa päivässä ja se oli herkullista. Perheessä on myös aivan uskomattoman suloinen 5kk huskypentu Foxy. Näin jälkikäteen tajusinkin, etten tullut ottaneeksi yhtään kuvaa perheestä, ainoastaan Foxysta. :D
Viikon asuminen paikallisen perheen kanssa maksaa 75$.

Itse pidin tästä aivan mahdottomasti; perheessä majoittuu usein muitakin opiskelijoita, on oman huoneen rauha eikä tarvitse miettiä ruuanlaittamista tai mihin ravintolaan sitä menisi vaan saa syödä terveellistä kotiruokaa. Vinkkinä muille, kannattaa etukäteen pikkuhiljaa totuttautua papujen syömiseen, sillä niitä on tarjolla usein ja niillä on jonkunverran vaikutusta mahan toimintaan. :D

Maisemat Atitlan-järvelle perheen terassilta

Monet kysyvät mikä on tähänastisen reissuni paras juttu/paikka. Ja täytyy sanoa, että San Pedro La Laguna menee kyllä topkolmoseen kevyesti. Kaupunki on pieni, n. 14.000 asukasta, maisemat ovat huikeat ja ihmiset käsittämättömän ystävällisiä. Itseasiassa koko kaupunki tuntuu olevan yhtä suurta kielikoulua, ihmiset kadulla tervehtivät ja kysyvät kuulumisia ja ovat vielä vilpittömän kiinnostuneita vastauksesta. Kaupungissa on monta kielikoulua ja täten myös paljon turisteja kieltä opiskelemassa.

San Pedron keskusaukio

Paikalliset pojat uimassa Atitlan-järvessä

Atitlan

Minun lisäkseni perheessä asui neljä muuta opiskelijaa: Johanna Englannista, Michael Saksasta ja irlantilainen pariskunta. Myös muihin koulun opiskelijoihin oli varsin helppo tutustua. Parina iltana istuimmekin iltaa yhdessä ja välillä oppituntien jälkeen jäimme koulun kahvilaan turisemaan. Lisäksi koululla on järjestettynä maanantaista torstaihin erilaista aktiviteettia iltakuudelta. Yhtenä iltana osallistuin salsatunneille, jossa oli kyllä superhauskaa.

Normaali päivärytmini San Pedrossa oli aamupala 7:30, jonka jälkeen minulla oli aamupäivä aikaa tutustua kaupunkiin tai mitä milloinkin keksin. Sitten puolenpäivän jälkeen oli tarjolla lounasta ja yhdeltä suuntasin oppitunneille. Kolmelta oli 20min paussi ja tunnit loppuivat aina viideltä. Päivällinen perheen luona oli tarjolla suunnilleen seitsemältä, ja usein jäimme istuskelemaan ruokapöytään pitemmäksikin aikaa.

On se Tami vaan kova äijä

San Pedron katumaisemaa

Yhtenä aamuna heräsin aamulla puoli neljältä ja yhdessä pienen ryhmän ja oppaan kanssa suuntasimme läheisen Indian Nose -vuoren näköalapaikalle auringonnousua ihmettelemään. Myös tämän retki järjestyi Big Foot -toimiston kautta (100Q). Menimme ensin vuorelle kanabussilla, jonka jälkeen patikoitavaa jäi reilu puolisen tuntia. Matka ei ollut kovin pitkä, mutta aika jyrkkä, joten näköalapaikalle päästyäni puuskutin aika lujaa ja litran vesipullo oli kyllä tarpeen. Matkan voi todennäköisesti tehdä ilman opastakin, kunhan tietää missä jäädä pois bussista. Taskulamppu on myös kova sana, koska vuorelle patikoidaan pimeässä. Paluumatka meni pikkubussilla, jonka oppaamme nappasi lennosta. Olin takaisin kaupungissa 7:30, juuri sopivasti aamupalalle. :)

Ja seuraava kuvasarja kertookin kaiken tarpeellisen.

Venus ja kaupunkien valot vielä nähtävissä...

...valkenee...

...almost there...

 

auringonnousu Atitlanin yllä

Maisemat Indian Noselta siinä aamukuudelta

Onnistuin (aivan tarkoituksella) kuvaamaan myös kolibrin lentoa :P

Sanoinkuvaamattoman kaunista

5 päivää San Pedrossa meni aivan liian nopeasti. Olisin halunnut jäädä pitemmäksi aikaa, 4 päivää intensiiviopetusta on kuitenkin vain pintaraapaisu espanjan kielestä. Kaupunki oli täydellinen espanjan opiskeluun ja jätinkin haikeat hyvästit ja lupauksen paluusta jonain päivänä perheelle ja uusille ystävilleni. Viimeisenä iltana tapasin vielä Magnuksen ja Sofian, jotka olivat myös tulleet Atitlanille. Lauantaiaamuna suuntasin pikkubussilla takaisin Antiguaan ja La Terazza -hostelliin.
Tällä kertaa samassa dormihuoneessa olivat jenkkipojat Colin ja Mark. Yhteensä neljän miehen porukka oli viettämässä pääsiäislomaa Guatemalassa ja päädyinkin illastamaan yhdessä poikien kanssa. Ilta oli hulvattoman hauska, mutta NukkuMatti pirskules piskoi sitä hiekkaa kaikkien silmiin niin, että yhdentoista pintaan oli pakko luovuttaa ja mennä nukkumaan.

Seuraavana aamuna kolme jätkistä patikoivat Pacaya-tulivuorelle. Andrew jätti tämän väliin nilkkavaivan vuoksi, joten me yhdessä menimme kiertelemään Palmusunnuntaista sekaisin mennyttä kaupunkia. Ihmisiä oli aivan hulluna, sekä turisteja että paikallisia. Lisäksi maassa oli kukista ja männynneulasista tehtyjä "mattoja". Kokemus oli hauska, mutta ihmisiä oli kyllä liikaa minun makuuni. Liikkuminen pääkadulla oli todella hidasta ja hankalaa.

Palmusunnuntai Antiguassa

Iltapäivällä hyvästelin pojat, jotka jatkoivat matkaansa San Pedroon. Mark oli ainut, joka asuu Miamissa, joten kysyin häneltä haluaisiko hän ehkä lähteä ulos neljän suomalaistytön kanssa toukokuun loppupuolella. Vastausta ei tarvinnut odottaa kovin kauaa. :D

Antigua

Antigua

Hauska suihkulähde Antiguan keskusaukiolla

Myöhemmin La Terazzan katolla tutustuin pariin saksalaisreissaajaan, joiden kanssa vietimme leppoisan sunnuntaipäivän nauttien iloisen tunnin antimista tekemättä oikeastaan mitään ihmeellistä. Täydellinen lomapäivä. Maanantaiaamulla edessä oli jälleen aikainen herätys. Pikkubussi tuli nimittäin noutamaan minut hostellilta neljältä aamulla. Edessä oli siirtyminen seuraavaan maahan, Hondurasiin. Autossa oli ainoastaan 3 muuta matkustajaa, joten sain koko penkkirivin itselleni ja surutta nukuin lähes koko matkan. Matkalla pysähdyimme aamupalalle; rajalla jouduimme hiukan odottamaan, mutta pääosin matka sujui joutuisasti. Perillä Copanissa olimme noin aamukymmeneltä.

Alun perin suunnitelmanani oli viettää enemmän aikaa Antiguassa, mutta tuo Semana Santa eli pääsisäisviikko vähän sotki suunnitelmiani. Semana Santan aikaan hostellit ovat tupaten täynnä ja myös hinnat ovat paljon kalliimmat kuin muulloin. Tämän johdosta päätinkin siirtyä hetkeksi Hondurasin puolelle, tarkoituksena tutustua Copanin mayaraunioihin ja sukeltaa Utilan saarella. Ilman Semana Santaa minulla ei varmaankaan olisi ollut majoituksia etukäteen varattuna, ja olisin varmaankin jäänytkin San Pedroon vielä toiseksi viikoksi. Tällä kertaa kuitenkin näin. Myös moni muu reissaaja on tuskaillut Pyhän Viikon tuomia vaikeuksia. Hondurasin jälkeen palaan takaisin Guatemalaan tarkoituksena vierailla Tikalin mayaraunioilla, Garifuna-kylä Livingstonessa, Dulce-joella ja Semuc Champeyn luontokohteessa.

Mutta sitä ennen otan kaiken irti 10 päivästä Hondurasissa! :)

Palmusunnuntain hulinaa Antiguassa