8 päivää Utilan saarella Hondurasissa kului kuin siivillä.
Lautta La Ceiban satamasta Utilalle kulkee aamulla ja iltapäivällä.
Pääsiäisviikon vuoksi lauttoja kulki useammin – niin monet paikalliset olivat
menossa Utilalle vapaapäiviään viettämään. Kiirastorstaina aamulauttoja meni
8.30 ja 9.30. Vaikka olimme paikalla jo seitsemän jälkeen, saimme lipun vasta
jälkimmäiseen lauttaan. Lipun hinta jokseenkin yllätti olleen suunnilleen
28USD. Merenkäynti oli jokseenkin voimakasta, ja lauttamatka kesti ehkä tunnin
verran, mutta saimme ajan kulumaan pelaamalla korttia random porukalla.
Perillä siirryin nopeasti ilmaisella autokyydillä Pirate
Bay’s Inn –nimiseen hostelliin. Olin varannut majoituksen jo aiemmin, perustuen
TripAdvisorista löytyneisiin hyviin arvosteluihin. Hostellin yhteydessä toimi
myös Captain Morgan’s –niminen sukelluskoulu. Olin mainostanut kyseistä paikkaa
jo aiemmin muutamille ihmisille, joiden tiesin matkaavan Utilalle. Ja kuinka
ollakaan, samassa huoneessa kanssani majoittuivat myös nykiläiset Karen ja
Felicia sekä ranskalainen Ibrahima, jotka kaikki olin tavannut Don Moises
–hostellissa Copánissa.
 |
| Monica, Karen, minä ja Felicia |
 |
| Pirate Bayn ranta |
En voi muuta kuin ylistää Captain Morgan’sia ja Pirate Bay’s
Inniä. Huoneet ovat uuden oloiset ja siistit, sängyt mukavat ja suihkusta tulee
lämmintä vettä. Lisäksi ilmapiiri on mahtavan leppoisa. Hostellilla on oma
pieni pätkä hiekkarantaa ja mukava pieni baari, josta saa lisäksi hyvää ruokaa.
Myös sukelluskeskuksen varustehuone on samoissa tiloissa ja kun rannassa on
vielä laituri, josta vene poimii sukeltajat suoraan kyytiin, ei pieni ihminen
käytännössä tarvitse paljon muuta. Sukellusohjaajat ja muukin henkilökunta oli
supermukavaa. Heidän kanssaan tuli usein vietettyä aikaa hostellilla myös
iltaisin. Suurimman osan sukelluksista tein joko Imken tai Saschan johdolla.
Tämä saksalainen pariskunta saa kyllä minulta parhaat arvosanat, sukellus heidän
johdollaan oli vaivatonta. Ohjeistus niin varusteiden kuin sukelluskohteen
suhteen oli saksalaiseen tyyliin perusteellista, ja sukellusten aikana he
bongasivat paljon erilaisia kaloja. Tosin bongasin minäkin pari kertaa mureenan
ja barrakudan. :)
OK! :)
Kuningasrapu
Angel fish
Ja koska ihmisiä yleensä kiinnostaa mitä kaikki tämä maksaa
niin kerrottakoon niistäkin nyt hieman. Sukelluskurssia suorittavat saavat
ilmaisen majoituksen kahdeksi yöksi, hupisukeltajat maksavat dormistaan 3USD
vähemmän niiltä päiviltä, jolloin on sukelluksia. Muuten hinta on 10USD. Ja
olipas se taas vaikeasti ilmaistu. Eli koska sukelsin useimpina päivinä,
maksoin näiltä päiviltä majoituksesta vain 7USD per yö. Tarjolla oli myös
yksityishuoneita, mutta näiden hinnoista minulla ei ole tietoa.
OWD-kurssin hinta taisi olla 290USD, ja lisäksi kaupan
päälle saa kaksi ilmaista hupisukellusta. Kuten blogiani aiemmin lukeneet ehkä
muistavat, suoritin tammikuussa Koh Taolla advanced tason kurssin, joten tällä
kertaa päätin tehdä vain puhtaasti hupisukelluksia. Mitä enemmän sukeltaa, sitä
halvempaa se on per sukellus. Itse sukelsin 8 tavallista päiväsukellusta ja 2
yösukellusta. Päiväsukelluksien hinnaksi tuli 25USD per sukellus. Euroissa tämä
on suunnilleen 18€, joten varsin edukasta hupia. Yösukellusten hinta oli hieman
kalliimpi, 45USD per sukellus.
Iloiset sukeltajat :)
Pääsiäisviikon takia saarella oli selkeästi enemmän ihmisiä.
Myös sukeltajia oli enemmän ja välillä paatteja oli lähdössä kaksikin samaan
aikaan. Pääsiäisen jälkeen meno kuitenkin selkeästi rauhoittui. Iltaisin
menimme välillä rantabileisiin, välillä hengailimme vain hostellin baarissa tai
pidimme leffailtaa kun taas eräänä iltana oli yhden sukellusohjaajan läksiäiset
nyyttärimeiningillä tämän asunnolla. Lauantaina Karen ja Felicia lähtivät
kotiin, mutta samana päivänä saarelle ja Pirate Bay’s Inniin tuli
skotlantilainen Lorraine, johon tutustuin San Pedro La Lagunassa Guatemalassa.
Pyysin Davidia laittamaan hänet samaan huoneeseen kanssani. Kun vielä Ibrahima
lähti seuraavana aamuna, saimme pitää dormihuoneen kokonaan itsellämme koko
loppuajan. Lorraine on todella hauska tapaus, pieni ja pippurinen nainen, joka
puhuu todella leveää skottimurretta. Useammin kuin kerran sain nauraa
kippurassa hänen eläväiselle tavalleen kuvailla asioita. Lisäksi tapasin useita
muita hauskoja ihmisiä, joista mainittakoon lähinnä uusi-seelantilainen Brendan
ja ranskalainen Bertrand. Teimme paljon hupisukelluksia tällä neljän porukalla
ja iltaisin kävimme välillä kokeilemassa saaren ravintoloita. Mango inn
–ravintolasta sai hyvää pizzaa, kun taas Munchiesin pizza oli superpahaa.
(Miten joku voi ryssiä pizzan tekemisen?!) Jade Seahorsen ruoka oli hieman
hinnakasta mutta hyvää, erityisesti tykästyimme paikan Iced Mate with ginger
–nimiseen juomaan. (Suomeksi jäämate inkiväärillä?) :D Paikka tarjoilee
pelkästään kasvisruokaa, mutta myös seurueemme lihansyöjämiehet olivat
annoksiinsa tyytyväisiä. Heti Jade Seahorsen vieressä on Treetanic-niminen
baari. Paikkaa on vaikea sanoin kuvailla, joten annan kuvien puhua puolestaan.
Todella näkemisen arvoinen paikka, suosittelen vierailemaan siellä myös
päiväsaikaan, jolloin saa paremman käsityksen paikan laajuudesta ja
kauneudesta.
Treetanic
Illanhämyä
Palatakseni vielä pääasiaan saarella eli sukelluksiin.
Listatakseni hieman eri kaloja tms. mitä tuli nähtyä: Kilpikonna, nurse shark,
2 mustekalaa, hummereita, iso kuningasrapu, barrakudia, erilaisia mureenoja,
enkelikaloja, papukaijakaloja, 3 tarppoonia (en ollut ennen kuullutkaan tuosta,
mutta ilmeisen harvinainen), puffer fish, porcupine fish ja vaikka sun mitä
muita joiden nimiä en tiedä/muista.
Löytyi sieltä pari teräsmiestäkin...
Mutta tärkein ja isoin ja huikein oli kuitenkin se kuuluisa
VALASHAI!!!! Huhhahhei! Näin valashain kahtena eri päivänä, ensimmäisenä
päivänä se oli n. 8m pitkä, mutta sukelsi syvyyksiin nopeasti snorklaajat
huomattuaan. Toisena päivänä kyseessä oli pienempi, n. 5-metrinen valashai,
joka ei ollut moksiskaan ihmisistä vaan uiskenteli kaikessa rauhassa. Joten
pääsimme uimaan sen kanssa. Vau, mikä mahtava kokemus! Noustuamme takaisin
veneeseen kapteenimme bongasi saman yksilön vielä uudestaan, joten pääsimme
toistamiseen uimaan tuon upean merten suurimman kalan kanssa.
Valashai
Valashai
Mutta kaikki hyvä loppuu aikanaan, niin myös aikani Utilan
saarella. Kuten aina, hyvästien jättäminen on surullista. Mutta uskon ja
toivon, että jonain päivänä tapaan noita mahtavia ihmisiä uudestaan. Kutsu tuli
jo Manhattanille ja Skotlantiin. Lähdin aamulautalla 6.20, ja La Ceibaan
päästyäni suuntasin taksilla linja-autoasemalle. Siellä nousin San Pedro Sulaan
menevään autoon (115L = 4,5€), joka onnekseni ei ollut täynnä ja sain nukuttua
lähes koko 3,5h automatkan ajan. San Pedro Sulan linja-autoasema on älyttömän
kokoinen ja löysin Puerto Cortesiin suuntaavan bussin lähinnä vahingossa. Matka
oli hikinen ja bussi tupaten täynnä, joten jouduin pitämään rinkkaa sylissäni
yli puolet matkasta. (Tämän välin matkustin vahingossa pummilla, hups! Mutta
luulen, että hinta oli 100 lempiraa.) Puerto Cortesissa vaihdoin kanabussiin
(55L = 2-3€), joka myös oli tupaten täynnä. Onneksi paikallinen ystävällinen
mies luovutti oman paikkansa minulle enkä joutunut seisomaan. Bussi vei minut
suoraan rajalle, jossa piti kävellä lyhyen matkaa rajalle. Siellä taasen nousin
vaniin, jossa matkustajia oli 20. Eli toisen sanoen se oli aivan täynnä.
Jouduin seisomaan osan matkasta. Tämä auto vei minut Puerto Barriosiin (50Q =
5€). Sain kyydin satamaan asti, josta veneet lähtevät Livingstoniin. Olin paikalla
n. 17.40 ja luulin, että vene lähtee kuudelta. Sain kuitenkin odotella hieman
pidempään, sillä paatti lähtikin vasta kun matkustajia oli saatu kasaan 20.
Venematka kesti puolisen tuntia ja oli kyllä varsin rajua höykytystä, siinä oli
takapuoli koetuksella. Kello oli varmasti yli seitsemän saavuttuani
Livingstoniin.
Yövartijan koiranpentu Rambo <3
Utilan rannikkoa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti