 |
Maisemia vuoristotieltä Rio Dulcen ja Lanquinin väliltä |
Seuraavana kohteenani oli Lanquin ja Semuc Champey. Rio
Dulcen kaupungissa bussia odotellessani tutustuin ruotsalaiseen Robertiin, joka
myös oli matkalla Semuc Champeyhin. Häneltä sain paljon hyviä vinkkejä Meksikon
ja Kuuban varalle. Matka taittui hauskassa porukassa varsin nopeasti, vaikka
tie olikin mutkainen hiekkatie vuoristossa ja aikaa kului viitisen tuntia.
Englantilaiset Jack ja Sophie olivat myös juuri tulleet Utilalta, jossa
molemmat olivat suorittaneet Dive Master –tutkintonsa. He tulivat myös kanssani
samaan hostelliin, El Retiroon. Moni oli aikaisemmin kehunut kyseistä hostellia
ja sen ruokaa, joka olikin todella hyvää. Ensimmäisenä iltana oli
barbeque-ilta, ja ruoka maksoi 60Q. Yksi yö maksoi 50Q ja mikäli osallistui
hostellin järjestämälle kierrokselle Semuc Champeyssa, sai toisen yön
ilmaiseksi. Tämä kierros maksoi 185Q.
 |
Auringonlasku |
Semuc Champey on huikean kaunis kansallispuisto, jossa on
kauniita altaita joiden vesi tulee vuorilta. Näiden altaiden alla virtaa
Cohabon-joki. Semuc Champey tarkoittaakin kirjaimellisesti "piilotettua jokea". Näkymiä on varsin vaikea kuvailla, joten annan kuvien puhua
puolestaan. Lisäksi kierrokseen kuului vierailu luolastoon, jossa virtaa joki.
Aluksi oppaamme maalasi noella jokaisen kasvoille ”sotamaalauksen”. Välillä
kahlasimme, välillä uimme, valona ainoastaan kynttilät. Tunnelma oli lähes
maaginen, kun välillä kynttilät sammuivat ja välillä piti kiivetä portaita tai
ohittaa pieni vesiputous. Mahtava kokemus! Tämän jälkeen linkosimme itsemme
jokeen varmaan viisimetrisellä keinulla. Muuten varsin hauskaa, mutta
laskeutuminen oli hieman liikaa etupainoinen ja kosketus veden kanssa
aikamoinen läjähdys. :D Seuraavaksi laskimme jokea renkaiden kanssa, jonka
jälkeen hyppäsimme vielä jokeen sillalta. Oppaamme arvioi korkeudeksi seitsemän
metriä, mutta oma arvioni on lähemmäs 10 metriä. Oli se vaan aika hemmetin
korkealla. Tästä on myös videomateriaalia todisteena. :)
 |
Reitti näköalatasanteelle oli jokseenkin jyrkkä |
Seuraavaksi oli vuorossa lounastauko, jonka jälkeen
tutustuimme varsinaisiin altaisiin. Tätä ennen toki patikoimme korkealle
näköalatasanteelle maisemia ihailemaan. Altaita oli useampi, luonnonmuodostamia
liukumäkiä muutama ja pari kivaa luolaa. Lisäksi vesi oli kirkkaan turkoosia,
joten siellä oli mahtava myös snorklailla. Altaissa oli myös niitä kivoja
pikkukaloja, jotka näykkivät kuollutta ihoa.
 |
Maisemat olivat jokaikisen kiivetyn portaan arvoiset! |
 |
Poseerausta Stevien, Adamin ja Jackin kanssa |
Päivä oli mahtava, mutta myös aivan uskomattoman väsyttävä!
El Retiron välimerityylisen illallisen (superhyvää ruokaa!) jälkeen sinnittelin
kymmeneen, jonka jälkeen oli pakko luovuttaa ja mennä nukkumaan.
 |
Cohabon |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti